Työvälineet heikosti lainmukaisessa kunnossa

Mediatiedote 13.1.2022

Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan Suomessa sattuu vuosittain satoja nostolaitteiden tai muiden työvälineiden aiheuttamia työtapaturmia. Tilanteen parantamiseksi työsuojeluviranomaiset suorittivat viime vuonna noin 200 työvälineiden toimintakunnon varmistamiseen liittyvää tarkastusta. Tehtyjen valvontahavaintojen perusteella työnantajat varmistavat heikosti työvälineiden lainmukaisen toimintakunnon. Täysin kunnossa olevia työvälinetä havaittiin valvonnassa vain vähän.

”Työvälineiden riittävät, säännölliset huollot ja tarvittavat kunnossapitotoimet jätetään tekemättä tai ne tehdään vasta, kun se on aivan välttämätöntä toimintojen jatkumisen turvaamiseksi. Samalla laiminlyödään valmistajien antamia huolto- ja kunnossapito-ohjeita. Huoltokirjaan, jos sellainen ylipäätään on, ei merkitä tehtyjä toimenpiteitä eikä huoltokirjaa pidetä työvälineen mukana”, kertoo työsuojelutarkastaja Ari Pulli. Hän muistuttaa, että työvälineen oikealla ja riittävällä huollolla ja kunnossapidolla työvälineen turvallisuus, työtehokkuus ja työn suorittamisen mielekkyys paranevat.

Työsuojelutarkastuksilla työnantajille annettiin viranomaisohjausta työvälineen toimintakunnon varmistamisesta, varoituslaitteista ja merkinnöistä, työvälineen käyttö- ja huolto-ohjeiden puuttumisista, koneiden hallintalaitteiden toimivuudesta.

Työsuojeluviranomaiset jatkavat vuonna 2022 työvälineiden valvontaa valtakunnallisesti lisäämällä työvälineiden tarkastusmääriä. ”Tarkastukset toteutetaan ennalta ilmoittamatta pistoluonteisesti. Työnantajaan pyritään vaikuttamaan siten, että työvälineiden säännöllisillä huolloilla ja kunnossapidolla työvälineiden käyttäminen on työntekijöille turvallista”, sanoo tarkastaja Ari Pulli.

Tietoa koneiden ja laitteiden vaatimustenmukaisuudesta: https://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/koneet-ja-tyovalineet

Lisätietoja:
Tarkastaja Ari Pulli, sähköposti: [email protected], p. 0295016336
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Rekan perävaunun takalaitanostimen kannatinpalkki on murtunut.

Heikossa kunnossa olevat nostolaitteet aiheuttavat vuosittain paljon työtapaturmia. Työsuojelutarkastajan ottamassa kuvassa rekan perävaunun takanostimen murtunut kannatinpalkki.