Väkivallan uhkaa tulee ehkäistä työpaikalla: työsuojelutarkastuksia marraskuussa Helsingissä

Mediatiedote 28.10.2021

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen työsuojelutarkastajat tekevät tehostetusti väkivallan uhkaan keskittyviä tarkastuksia Helsingissä 1.–12.11.2021. Tarkastuksia kohdennetaan metro- ja juna-asemien ympäristöön sekä niiden läheisyydessä sijaitseviin ostoskeskuksiin. 

Väkivallan uhan riskiä lisäävät yksintyöskentely, työskentely ilta- tai yöaikaan, työskentely tiloissa, joihin on avoin pääsy ja työpaikan sijainti tai työnteon suorittaminen riskialueilla, muun muassa alueilla, joilla väkivalta- ja rikostilastot ovat korkeat. Väkivaltaa ja sen uhkaa voi esiintyä minkä tahansa toimialan työpaikalla. Tilastollisesti keskimääräistä suurempi väkivallan uhka on vähittäiskaupan työpaikoilla, apteekeissa, kioskeissa ja anniskeluluvan omaavissa ravintoloissa.

Tarkastuksilla valvotaan työnantajan väkivallan uhan hallintaan liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia: 

  • Työpaikalla on menettelytapaohjeet uhkaavien väkivaltatilanteiden varalle. 
  • Työntekijät on perehdytetty väkivallan uhan hallintaan ja menettelytapaohjeisiin. 
  • Työpaikalla on toteutettu tarvittavat tekniset ja rakenteelliset toimenpiteet. 
  • Tarkkailu ja seuranta on järjestetty työpaikalla.

Tarkempia ohjeita sekä työnantajille että työntekijöille on saatavilla työsuojeluhallinnon verkkopalvelussa: Väkivallan uhka > Tyosuojelu.fi. 

Tarvittaessa apua ongelmatilanteisiin voi kysyä työsuojeluviranomaisen valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta numerosta  0295 016 620. Puhelinneuvonta > Tyosuojelu.fi.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Ulla Arvo, 0295 016 233, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto