Valvontahavainto: Lounais-Suomessa palvelualojen työpaikat ovat ryhtyneet työsuojelutoimiin koronan vuoksi

Mediatiedote 2.7.2020

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat ovat tehneet keväällä ja alkukesällä 2020 koronavirukseen liittyvää valvontaa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Valvonnan kohteena ovat olleet kaupan, ravintola-alan sekä kiinteistö- ja siivousalan työpaikat. Tarkastuksia kampanjassa on tehty lähes sata. Työnantajat ovat ottaneet valvontakampanjan positiivisesti vastaan.

Työnantajan on tunnistettava työstä ja työolosuhteista aiheutuvat riskit työntekijän terveydelle ja turvallisuudelle. Tämä velvoite koskee myös koronaviruksesta aiheutuvaa terveysvaaraa. Tarkastaja Jori Sinisalmen mukaan valvonnan yhtenä tavoitteena on ollut lisätä työnantajien tietoisuutta koronaviruksen aiheuttamista velvollisuuksista. Valvonnalla pyritään aina myös kehittämään työnantajan omaa työsuojelutoimintaa.

"On ollut tarpeellista muistuttaa työnantajia, että myös koronaviruksesta aiheutuvat vaarat tulee selvittää ja arvioida sekä ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin. Työnantajan tulee tunnistaa muun muassa riskiryhmiin kuuluvat työntekijät ja riskialttiit työtehtävät. Lisäksi pitää huolehtia, että työntekijät tietävät työhön liittyvät riskit. Heille pitää myös opastaa turvalliset työtavat, joilla välttää koronavirukselle altistuminen", sanoo Sinisalmi. 

"Suurin osa työnantajista on arvioinut koronaviruksesta aiheutuvat riskit ja ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin. Myös yhteistyö työterveyshuollon kanssa on nähty työnantajien keskuudessa tärkeäksi. Toteutetut käytännön toimet ovat työpaikoilla olleet moninaisia. Koronaan on varauduttu muun muassa työn järjestelyillä, hygienian korostamisella, asiakaskontakteissa ohjaamisessa sekä teknisillä ratkaisuilla, kuten kassaplekseillä ja suojaimilla."

Sinisalmen mukaan tarkastuksilla annettiin velvoitteita muun muassa biologisten vaarojen selvittämisen ja arvioimisen puutteista sekä työsuojeluyhteistoiminnan järjestämisestä. Tarkastuksilla kiinnitettiin huomiota myös siihen, että työpaikalle on järjestetty työterveyshuolto.

Lisätietoja:
Tarkastaja Jori Sinisalmi, puh. 0295 018 186, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto