Viranomaisten yhteisvalvonta: Ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteita naamioidaan yrittäjyydeksi taloudellisen hyödyn vuoksi

Verkkouutinen 18.4.2023

Viranomaisten mukaan työnantajat naamioivat yhä useammin ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteita yrittäjyydeksi. Toiminnalla pyritään siirtämään työnantajavastuuta työntekijöille ja välttämään muun muassa palkanmaksuvelvoitteita taloudellisen hyödyn saamiseksi. Huolestuttavaa on myös se, että kiskonnan tapaisen työsyrjinnän tapausten määrä kasvoi neljättä vuotta peräkkäin.

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden viime vuonna tekemässä valvonnassa niin sanottuja kevytyrittäjiä tavattiin 71 tarkastuksella kaikkiaan yli 400 henkilöä. Havaintojen mukaan työnantajat hämärtävät aikaisempaa useammin työ- ja toimeksiantosuhteen välistä rajaa ja siirtävät velvollisuuksiaan työntekijöille. Viranomaiset joutuvatkin usein tekemään rajanvetoa työsuhteen ja yrittäjyyden välillä. 

Ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteissakaan työnantajat eivät usein noudata vähimmäisehtoja. Työsuojeluviranomainen havaitsi tarkastuksissaan puutteita erityisesti palkkauksessa. Suurimmat puutteet liittyivät peruspalkkaan ja erilaisten lisien maksamiseen. Eniten puutteita havaittiin rakennus- ja ravintola-aloilla. 

Talousrikokset ja harmaa talous tuottavat yhteiskunnalle merkittävää vahinkoa. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan toimenpideohjelma on antanut mahdollisuudet viranomaisten tiiviille yhteistyölle. Ohjelmakausi on päättymässä ja valvontaan osallistuvat viranomaiset toivovatkin sille jatkoa. 

Vuoden 2022 valvonnan tulokset on julkaistu harmaan talouden valvontaa ja torjuntaa tekevien viranomaisten yhteisellä verkkosivustolla.

Lisätietoa: