Ylipanostajan oikeus toimia räjäytystyön johtajana asutulla alueella on päättynyt

Mediatiedote 17.1.2020

Vuonna 2016 voimaan tulleen räjäytystyötä koskevan lainsäädännön mukaan asutulla alueella toimivalla räjäytystyön johtajalla on oltava räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirja. Siirtymäsäädöksen mukaan räjäytystyön johtajana on voinut vuoden 2019 loppuun saakka toimia henkilö, jolla on ylipanostajan pätevyyskirja. Tämä oikeus päättyi viime vuoden lopussa. Vuoden 2020 alusta alkaen asutulla alueella toimivalla räjäytystyön johtajalla on oltava räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirja.

Panostajan pätevyyskirjan myöntämisen yhteydessä tehtävä suojelupoliisin henkilöturvallisuusselvitys ja lupakortin tilaaminen saattavat kestää yhteensä muutaman kuukauden. Tämän vuoksi lupaviranomainen muistuttaa hakemaan räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirjaa hyvissä ajoin, että häiriöiltä ja työn keskeyttämisiltä vältyttäisiin.

Lupaviranomaisena toimii Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) työsuojelun vastuualue. Sen ylläpitämässä panostajarekisterissä on tällä hetkellä noin tuhat ylipanostajaa ja räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirjoja on myönnetty 249 kappaletta.

Lisätiedot:
Ylitarkastaja Jarmo Lumme puh. 0295 018 692, sähköposti: [email protected]
Länsi- ja Sisä-Suomen avi, työsuojelun vastuualue