Siltasaarenkatu 12 A, 7. krs
PL 46, 00531 Helsinki
Puhelinvaihde: 020 636 1040
Faksi: (09) 730 798
Email: tyosuojelu.etela(at)avi.fi

Myrskyn jälkitöissä muistettava hätätyöilmoitus ja tapaturmariskit

Etelä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että hätätyöstä on tehtävä ilmoitus sen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle, jonka alueella työtä tehdään. Hätätyö saattaa tulla kyseeseen esimerkiksi tapaninpäivän myrskyn aiheuttamien tuhojen pikaiseksi korjaamiseksi.

Hätätöistä on tehtävä ilmoitus

Työaikalain 21 §:n mukaan hätätyö on normaalin työajan ulkopuolella tehtävää työtä, eikä sitä lasketa myöskään ylityöksi, vaikka siitä onkin ylityökorvaus maksettava. Hätätyötä saa edellä mainitun lainkohdan mukaan teettää enintään kahden viikon ajan ja vain, kun ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumiseen, eikä työtä ole mahdollista siirtää suoritettavaksi myöhempänä ajankohtana. Siten tunnusmerkkien eli ennalta arvaamattoman tapahtuman ja seurausten eli keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai sen vakavan uhan tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumisen tulee olla samanaikaisesti olemassa.

Hätätyöilmoituksen voi tehdä verkkolomakkeella.

Ilmoituksessa on oltava työntekijöiden luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun tai, jos kumpaakaan ei ole työpaikalle valittu, työsuojeluvaltuutetun lausunto.

Mikäli ilmoitukseen ja siinä ilmeneviin seikkoihin ei ole huomauttamista, asia jää tehdyn ilmoituksen varaan. Mikäli näin ei ole asian laita, työsuojeluviranomainen ryhtyy toimiin hätätyön rajoittamiseksi tai lopettamiseksi.

Hätätyöilmoitus >

Lisätietoa hätätyöstä >

Myrskytuhojen korjaamisessa suuri tapaturmariski

Tapaninpäivän myrskyssä kaatuneiden puiden korjaamisessa on suuri tapaturmariski. Myrskytuhojen korjaaminen on vaarallisinta metsurin työtä. Moottorisahalla työskentely edellyttää hakkuumieheltä ammattitaitoa ja kokeneenkin ammattimiehen on harkittava hakkuuseen sopivin työtapa. Yksintyöskentelyä ei tule sallia myrskytuhometsien puiden korjuussa.

Moottorisahatyössä käytettäviä välttämättömiä henkilönsuojaimia ovat suojakypärä, kuulonsuojaimet, silmiensuojaimet sekä turvasaappaat, turvatyöasu ja viiltosuojin varustetut turvakäsineet. Konevoimaan – vinsseihin, kuormaimiin yms. – on syytä turvautua tarvittaessa. Sähkölinjojen päälle kaatuneet puut ovat linjanhaltijan vastuulla ja puiden korjausta tekevän tulee olla sähköalan ammattilainen, koska työhön liittyy sähkötapaturman vaara.

Työsuojeluhallinto on julkaissut oppaan Hakkuut myrskytuhometsissä, Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 17, 2011. Havainnollistavin kuvin varustettu opas on ladattavissa pdf-tiedostona ilmaiseksi työsuojeluhallinnon verkkokaupasta.

 

Tuotanto: Wysiwyg Oy