Altistekyselyn mainos

Vaikuta vastaamalla!

Vastaa kyselyymme kemiallisista, biologisista ja/tai fysikaalisista tekijöistä työpaikan altisteina. Tuloksia hyödynnetään toiminnan ja valvonnan suunnittelussa sekä lainsäädännön tarkentamisessa. Jokaisen näkökulma on tärkeä! Vastaamiseen kuluu 10–15 minuuttia. Vastaukset analysoidaan anonyymisti. Kysely on avoinna 30.6.2022 saakka.

Fysikaaliset tekijät - Yleistä

 

Yleistä aiheesta

Työnantajan on työpaikan vaaroja tunnistaessaan otettava huomioon työntekijöiden altistuminen fysikaalisille tekijöille. Tätä helpottaa se, että useimmat fysikaaliset tekijät ovat aistein havaittavissa tai että niitä, esimerkiksi optista säteilyä ja sähkömagneettisia kenttiä, synnyttävät laitteet ovat yleisesti tiedossa. Lisäksi fysikaalisia tekijöitä voidaan mitata tai arvioida. Tulosten avulla voidaan arvioida terveysriskin suuruus ja suunnitella riskin vähentämistä.

Fysikaaliset tekijät - Lainsäädäntö

 

Lainsäädäntö

Työturvallisuuslaki (738/2002)

  • 8 § Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
  • 10 § Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi
  • 11 § Erityistä vaaraa aiheuttava työ
  • 12 § Työympäristön suunnittelu
  • 13 § Työn suunnittelu
  • 34 § Työpaikan valaistus
  • 39 § Fysikaaliset tekijät ja sähköturvallisuus

Valtioneuvoston asetus terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä (1485/2001, muutos 831/2005)

  • 4a § Erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavien tekijöiden toiminta-arvot terveystarkastuksessa 

Valtioneuvoston asetus ammattitautiluettelosta (769/2015)