Iloisia Ihmisiä töissä Iloisia Ihmisiä töissä

Työsuhde

Lähetetyn työntekijän työterveyshuolto

Työterveyshuolto

Tilaajan kanssa sovitusta työterveyshuollon toteuttamisesta pitää olla osoitettavissa selvä sopimus.

Työntekijöiden lähettämisestä annetun lain perusteella työterveyshuoltolakia sovelletaan myös lähetettyihin työntekijöihin. Tämän perusteella ulkomaalainen työnantaja on velvollinen järjestämään lakisääteisen työterveyshuollon työntekijöilleen Suomessa työskentelyn ajaksi.

Työterveyshuoltolaissa säädetään työnantajan velvollisuudesta järjestää työterveyshuolto sekä työterveyshuollon sisällöstä ja toteuttamisesta. Työterveyshuoltolainsäädännön perusajatuksena on, että työnantaja käyttää työterveyshuoltolain edellyttämien velvoitteiden täyttämisessä apunaan työterveyshuollon ammattihenkilöiden asiantuntemusta.

Työnantajan on laadittava työterveyshuollon kanssa kirjallinen sopimus palveluista ja toimintasuunnitelma työterveyshuollon toteuttamiseksi. Työterveyshuoltotoiminnan perusta on työpaikkaselvitys, josta työterveyshuolto tekee kirjallisen raportin. Työpaikkaselvityksessä esille tulleet asiat otetaan huomioon työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa laadittaessa ja päivitettäessä. Työnantajan on pidettävä työterveyshuoltosopimus ja työpaikkaselvityksestä tehty raportti kaikkien työntekijöiden nähtävinä työpaikalla.

Stetoskooppi kalenterin päällä.

Pääsäännön mukaan työntekijöiden oman työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto Suomessa työpaikan koosta tai työnteon kestosta riippumatta. Tämä tarkoittaa sitä, että velvoite on olemassa, vaikka työnteko kestäisi hyvinkin lyhyen aikaa. Lähtömaassa järjestetty vastaava palvelu ei korvaa Suomessa järjestettyä työterveyshuoltoa, koska olennaisessa asemassa on työpaikan olosuhteet ja siellä tehty työpaikkaselvitys ja sen perusteella laadittu toimintasuunnitelma.

Työsuojeluviranomainen on käytännössä hyväksynyt myös tilanteen, jossa työn tilaaja järjestää työterveyshuollon ulkomaalaisen alihankkijan työntekijöille tai ulkomaalaisille vuokratyöntekijöille, kunhan asiasta on osoittaa työn tilaajan ja työntekijöiden työnantajan välinen sopimus.

Lisätietoa: Työterveys ja -tapaturmat

SDG-palkki


Linkki Euroopan komission Your Europe -portaaliin.

 

Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Your Europe -portaalia. Löysitkö etsimäsi?