Sisältöjulkaisija

null Työsuojeluviranomainen muistuttaa: nykylainsäädäntö ei mahdollista koronarokotusten vaatimista työpaikoilla

Työsuojeluviranomainen muistuttaa: nykylainsäädäntö ei mahdollista koronarokotusten vaatimista työpaikoilla

12.11.2021

Tällä hetkellä voimassa oleva työelämän lainsäädäntö ei mahdollista sitä, että työnantaja vaatii työntekijöitään ottamaan koronarokotteen. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää kuitenkin parhaillaan sekä tartuntatautilain muutosta että koronapassin laajentamista työpaikoille.  

Suomessa rokotukset perustuvat vapaaehtoisuuteen. Työntekijällä ei ole velvollisuutta kertoa työnantajalle tai kenellekään muulle työpaikalla rokote- tai immuniteettisuojasta. Yhteisellä työpaikalla myöskään pääasiallista määräysvaltaa käyttävällä työnantajalla ei ole oikeutta velvoittaa muiden työnantajien työntekijöitä kertomaan rokotuksistaan. Rokotussuojan puuttumisen perusteella työpaikalle pääsyn estäminen ei siis ole mahdollista. 

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää kuitenkin parhaillaan tartuntatautilain muutosta, jonka perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon työnantajia voitaisiin velvoittaa käyttämään tietyissä tehtävissä henkilöstöä, jolla on rokotusten tai sairastetun taudin tuoma suoja koronatautia vastaan. Tarkoitus on selvittää myös mahdollisuutta laajentaa koronapassin käyttöä työpaikoille.

Lisätietoa: Koronatodistus ja työelämä. Työ- ja elinkeinoministeriön muistio 23.9.2021.